Kiinteistöhuolto on osa taloyhtiön arkea
Useiden taloyhtiöiden kohdalla kiinteistöhuollon kanssa tehdään melko tiivistä yhteistyötä,
koska rakennus halutaan pitää hyvässä kunnossa ja taloyhtiön arki toimivana. Taloyhtiöitä on hyvin eri kokoisia, asukkaiden ikärakenne vaihtelee ja yhtiöiden tarpeet ovat osaltaan erilaisia. On taloyhtiöitä, joilla on kuukausihintainen kiinteistöhuollon sopimus ja mahdollinen päivystysvalmius akuutteja tilanteita varten. Vuodenajat tuovat osaltaan vaihtelua siihen, millaiset asiat ovat taloyhtiössä keskiössä. Osa taloyhtiöistä on ulkoistanut esimerkiksi lumen auraamisen tietylle urakoitsijalle ja erilaisissa huoltotarpeissa ollaan yhteydessä isännöitsijään, joka tilaa ammattilaisen paikalle tekemään korjauksia ja kunnostusta. Taloyhtiön kiinteistöhuollon kustannukset muodostavat merkittävän osan yhtiön kuukausittaisista menoista. Taloyhtiöiden kohdalla kiinteistönhuollon kulut veloitetaan asukkailta osana kuukausittain maksettavaa hoitovastiketta. Tällöin huollon kustannukset jakautuvat tasaisesti asukkaille. Kustannukset huomioidaan budjettia laatiessa siltä osin kuin se on mahdollista. On selvää, että varsinkin iäkkäämpien taloyhtiöiden kohdalla
kiinteistöhuollon kustannukset usein nousevat huoltotarpeen kasvaessa.
Onko kuukausiveloitettava kiinteistöhuolto järkevä valinta?
Isompien taloyhtiöiden kohdalla kiinteistöhuollon kuukausisopimus on useissa tapauksissa järkevä vaihtoehto. On hyvä, että asiat hoidetaan yhteistyökumppanin kanssa, joka tuntee taloyhtiön jo ehkä pidemmältä ajalta ja tietää rakennuksen ja piha-alueen, taloyhtiön käytännöt ja toiveet. On osakkaiden etu, että erityistilanteissa apua on mahdollisesti saatavilla jopa ympäri vuorokauden. Yleensä kiinteistöhuollolla on useiden eri asiantuntijoiden verkosto, joita he voivat konsultoida tai tilata heiltä työn, jota eivät itse pysty hoitamaan. Pienempien taloyhtiöiden kohdalla kustannustehokkaampi vaihtoehto voi olla, että kiinteistöhuoltoa käytetään tarpeen mukaan. Tietyt paikallaiset toimijat voivat olla jo tuttuja ja heidän työtuloksesta on positiivisia kokemuksia. Taloyhtiöissä joissa on talkoohalukkuutta, voidaan kiinteistöhuoltoa toteuttaa myös osittain talkoovoimin. Näissä tilanteissa on kuitenkin tärkeä huomioida, että ketään osakasta ei voida vaatia talkootyöhön. Avointa keskustelua osakkaiden välillä on syytä ylläpitää, että voidaan välttyä turhilta erimielisyyksiltä.
Mitä kuukausiveloitettava kiinteistöhuolto sisältää?
Kuukausiveloitettava kiinteistöhuolto kattaa usein seuraavia peruspalveluita kuten säännöllisen talotekniikan tarkastuksen, yleis- ja piha-alueiden kunnossapidon sekä päivittäiset pienet korjaukset ja viat. Tarkemmat sisällöt ja palvelut vaihtelevat ja riippuvat tehdyn kiinteistöhuoltosopimuksen sisällöstä ja kuukausihinnan suuruudesta. Kuukausiveloitettava kiinteistöhuollon huoltosopimus tuo taloyhtiölle ennakoitavuutta ja voi helpottaa kustannusten hallintaa.
Miten kiinteistöhuollon kustannuksiin voi vaikuttaa?
Taloyhtiön isännöitsijän on tärkeä seurata taloyhtiön kiinteistöhuollon kustannuksia ja selvittää myös paikallista hinnoittelua. Säännöllistä huoltopalveluiden kilpailutusta on hyvä tehdä ja löytää mahdollisimman kustannustehokkaita palveluntarjoajia.
Kuukausiveloitettava kiinteistönhuolto tuo tasaisuutta taloyhtiön budjettiin, mutta sen kustannuksia on tärkeää valvoa ja hallita, jotta kiinteistön ylläpito pysyy taloudellisesti kestävänä. Jokaisen taloyhtiön yksilölliset tarpeet huomioiden tulee tehdä valinnat ja ratkaisut siitä, miten kiinteistöhuolto on yhtiössä järkevintä toteuttaa. Tiivis yhteistyö isännöitsijän ja hallituksen kesken on tärkeää myös taloyhtiön kiinteistöhuollon suunnittelussa ja toteutuksessa. Suunnitelmalliseen ja ennaltaehkäisevään huoltoon kannattaa panostaa ja huoltotarpeita arvioida säännöllisesti. Tällä tavalla voidaan myös osaltaan estää suurten ja yllättävien korjauskulujen syntyminen.