Isännöinnin hinta ?

Isännöintipalvelun hintaan vaikuttaa useampi tekijä, mikä vuoksi samankokoistenkin taloyhtiöiden isännöinnin hinnoissa on suuria eroja. Jokaisella taloyhtiöllä on vähän erilainen historia ja taloyhtiöt ovat hyvin eri ikäisiä, jonka vuoksi myös korjaustarpeet voivat olla hyvin erilaisia.  Osassa taloyhtiöissä on tehty sopimus kiinteistöhuollon kanssa ja sen puuttuessa, saa isännöitsijä usein enemmän yhteydenottoja asukkaiden taholta.

Taloyhtiön koko määrittää pitkälle isännöinnin hintarakennetta

Merkittävimmät asiat, mitkä vaikuttavat isännöinnin hintaan ovat taloyhtiön koko, rakenne ja ikä. On selvää, että suuriin taloyhtiöihin sisältyy aina enemmän hallinnollista työtä, taloushallintoa ja kunnossapitoa. Kun osakkaita on enemmän, tulee myös asukasviestintää ja asukkaita askarruttavien asioiden hoitamista enemmän. Iäkkäissä taloyhtiöissä on yleensä enemmän kunnossapidon ja perusparannusten tarpeita, joiden selvittämiseen, kilpailuttamiseen ja hankkeen läpiviemiseen isännöitsijä osallistuu. Korjauksista syntynyt velka ja siihen liittyvä taloushallinta lisää myös osaltaan isännöitsijän työtä, joka aiheuttaa kustannuksia taloyhtiölle. Taloyhtiölle on erittäin tärkeää, että isännöitsijä huolehtii rakennusten elinkaaresta suunnitelmallisesti ja pitää taloyhtiön puolta etsien kustannustehokkaita ratkaisua.

Isännöinnin kiinteä kk-hinta ja erillislaskutettavat työt taloyhtiölle

Useilla isännöintitoimistoilla on käytössä kiinteä kuukausihinta, joka pitää sisällään isännöinnin perustehtävät.  Yleensä tähän kuuluvat hallinnolliset tehtävät, taloushallinto ja kiinteistön kunnossapidon perustoimintojen järjestäminen. Kuukausihinnan lisäksi isännöintitoimistolla voi olla erillishinnoiteltavia palveluja, joita käytetään esimerkiksi isompien taloyhtiön rakennushankkeiden tai juridisten asioiden selvittelyä vaativien asioiden kohdalla.

 Isännöitsijän tavoitettavuus

Usein asukkaat kertovat yrittäneensä tavoitella isännöitsijää pidemmän aikaa siinä onnistumatta. Kyse ei ole monessakaan tapauksessa isännöitsijän välinpitämättömyydestä, vaan kohtuuttoman isosta työmäärästä, koska alalle on ollut vaikea löytää uusia tulijoita. Etenkin pienemmät taloyhtiöt voivat helposti jäädä isompien ja tuottavampien taloyhtiöiden varjoon. On selvää, että tässä tulee ajatus, maksaako taloyhtiö kuukausittain pelkästä passiivisuudesta ja pakollisten asioiden hoitamisesta. 

Isännöinnin toimivat työvälineet

Sähköiset isännöintijärjestelmät luovat perustan nopealle palvelulle ja toiminnan läpinäkyvyydelle. Nykyaikaisissa sähköisissä isännöintijärjestelmissä hallituksella on mahdollisuus seurata esimerkiksi taloyhtiölle tulleita ostolaskuja tai kirjanpidon raportteja. Muutostyöilmoituksen laatiminen tai vesilukemien ilmoittaminen käy kätevästi, josta tieto välittyy eteenpäin isännöitsijän käsiteltäväksi. Isännöitsijän on huomioitava myös ne osakkaat, jotka eivät sähköisiä järjestelmiä käytä ja silloin asiat voidaan hoitaa puhelimitse, kirjeitse tai tapaamalla. Hyvän isännöintipalvelun tae on se, että toiminta on läpinäkyvää ja jokaisella osakkaalla on mahdollisuus hoitaa asioita joustavasti eri kanavia pitkin.

Samankaltaiset artikkelit

  • Isännöitsijän todistus

    Isännöitsijäntodistus? Asuntokaupan yksi oleellisimmista asiakirjoista on isännöitsijäntodistus josta käy ilmi millaisessa kunnossa taloyhtiö on. Tämä todistus sisältää kaikki tärkeimmät tiedot taloyhtiön historiasta, taloudellisesta tilanteesta, yhtiön rakennuksista ja niiden kunnosta sekä tehdyistä ja suunnitelluista korjauksista. Hyvin laadittu isännöitsijäntodistus varmistaa sujuvat asuntokaupat. Todistusta tarvitaan, kun: Asuntokaupoissa isännöitsijäntodistus saa olla enintään neljä kuukautta vanha. Isännöitsijäntodistus tilataan omalta isännöintiyritykseltä….

  • |

    Isännöitsijän koulutus

    Isännöitsijän koulutus laadukkaan isännöinnin peruspilarina Isännöitsijän ammattitaitoa voi kehittää parhaiten isännöinnin ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon kautta sekä toimimalla isännöitsijänä. Isännöinnin ammattitutkinnossa käydään läpi isännöintityön perusteita kuten taloushallintoa, sopimusasioita ja teknisen isännöinnin perusteita. Isännöinnin erikoisammattitutkinto on 180 osaamispisteen laajuinen opintokokonaisuus. Tutkinto on merkittävä askel kohti syvällisempää ymmärrystä ja osaamista isännöinnin alalla. Tämä tutkinto tarjoaa mahdollisuuden kehittää tietojaan…

  • | | |

    Taloyhtiön kesä on valmistautumisen aikaa

    Kesä mielletään usein taloyhtiöissä rauhalliseksi vuodenajaksi, ja tottahan se on:kesällä tapahtuu monessa mielessä vähemmän asioita kuin esimerkiksi syksyllä taikeväällä. Monet asukkaista viettävät lomiaan ja taloyhtiön arki hidastuu. On hyväkuitenkin pitää mielessä se, että vaikka kesä tuo mukanaan ansaitunhengähdystauon taloyhtiön arkeen, on se myös tärkeä ajanjakso kiinteistön hoidossaja tulevan suunnittelussa. Vaikka taloyhtiöiden arki saattaa hiljentyä, kiinteistö…

  • |

    Vastuunjako taloyhtiön ja osakkaan välillä

    Vastuunjako taloyhtiön ja osakkaan välillä Asunto-osakeyhtiölaissa säädetään taloyhtiön vastuunjaosta ja luodaan sille perusteet. Taloyhtiön vastuujakotaulukko helpottaa sen ymmärtämistä, miten vastuu jakautuu taloyhtiön ja osakkaiden välillä. Taloyhtiön osakkaiden ja eri yhteistyötahojen on tärkeä tietää, kenen vastuulla huoneiston ja rakennuksen eri osa-alueet ja laitteet ovat. Tämä selkeyttää asioita ja on helpompi linjata ratkaisuja hankalimmissakin tilanteissa. Taloyhtiössä hallituksella…

  • |

    Toiminnan kehittäminen

    Isännöintityö vaatii jatkuvaa kehittämistä Isännöintityön jatkuva kehittäminen on tärkeää. On monia keinoja taloyhtiöissä, joilla voidaanparantaa sekä asukastyytyväisyyttä että kiinteistön arvoa. Kehittäminen vaatii jatkuvaakiinteistöalan ja yhteiskunnan tilanteen seuraamista. On tärkeämpää olla askeleen edellä kuintehdä asioita sillä tavalla, kuten aina ennenkin on tehty. Asukastyytyväisyyttä voidaan parantaa kuuntelemalla asukkaita ja heidän näkökulmiaan jatoiveitaan säännöllisesti. Kokoukset, monipuolinen viestintä ja…

  • |

    Taloyhtiön hallitus

    Taloyhtiön hallituksessa pääset vaikuttamaan yhtiön asioihin Taloyhtiön hallituksen jäsenenä on mahdollisuus vaikuttaa taloyhtiön asioihin. Varsinaisessayhtiökokouksessa valitaan hallituksen jäsenet ja yhtiöjärjestys määrää hallituksen kokoonpanon.Useissa taloyhtiöissä hallitukseen kuuluu 3-5 varsinaista jäsentä ja lisäksi mahdollinen varajäsen. Taloyhtiön hallituksen jäsenen tulee olla täysi-ikäinen, eikä hän saa olla edunvalvonnassa. Taloyhtiönhallitukseen voidaan valita myös muu henkilö kuin taloyhtiön osakas. Hallituksen jäsen…